Perusvillasukka, naisten koko

Koko: nainen (38-39)
Lanka: Pirtin kehräämön sukkalanka / Novitan 7 veljestä / BBB:n New Master / vast.
Sukkapuikot: Nro 3½ tai käsialan mukaan.

Tiheys: 21 s sileää neuletta = 10 cm

Mallineuleet: 

Joustinneule suljettuna neuleena: neulo *2 o, 2 n*, toista *-*.
Sileä neule suljettuna neuleena: neulo kaikki kerrokset oikein.

OHJE

aloitus ja varsi

Luo 48 s sukkapuikoille ja jaa silmukat neljälle puikolle, 12 s kullekin. Kerroksen vaihtumiskohta on aina I ja IV puikon välissä. Neulo sitten suljettuna neuleena joustinneuletta noin 14 cm (tai haluamasi pituus).

kantapää

Aloita kantalappu neulomalla I puikon s:t joustinneuleena IV puikolle (= 24 s). Jätä muut s:t odottamaan. Käännä työ ja aloita vahvennettu neule: 1. krs: (työn nurja puoli) nosta 1. s neulomatta (lanka jää työn nurjalle puolelle) ja neulo muut s:t nurin. Käännä työ. 2. krs: (työn oikea puoli) *nosta 1 s neulomatta, lanka jää nurjalle puolelle, neulo 1 s oikein*, toista *-* kerros loppuun. Käännä työ. Toista kerroksia 1-2 yhteensä 12 kertaa (= 24 krs).

Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset: jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin. Neulo kantatilkussa oikean puolen kerrosta, kunnes jäljellä on 9 s. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1. s neulomatta, neulo 6 s nurin ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1. s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 8 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän s:t pysyvät samana eli 8:na. Kun sivus:t loppuvat, jaa kantalapun s:t kahdelle puikolle (4,4).

jalkapohja

Poimi sitten vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 12 s + 1 s kantalapun ja II puikon välistä. Neulo poimitut s:t kiertäen (= takareunasta) oikein vasemman puoleisella kantapohjan puikolla. Neulo II ja III puikon s:t oikein. Poimi nyt kantalapun oikeasta reunasta 12 s + 1 s III puikon ja kantalapun välistä sillä puikolla, jolla on 4 s, neulo poimitut s:t kiertäen oikein ja kantalapun 4 s oikein.

Jatka näillä kaikilla 58 s:lla sileää ja tee kiilakavennukset: neulo I puikon lopussa 2 viimeistä s:aa oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Neulo 1 välikerros, tee kavennukset kuten edellä, neulo 2 välikerrosta, tee kavennuskerros, 3 välikerrosta jne. Kun kaikilla puikoilla on jäljellä 12 s, lopeta kavennukset.

Jatka sileää neuletta, kunnes pohjan pituus on 20 cm tai pikkuvarvas peittyy.

kärki

Aloita sitten kärkikavennukset:

Leveä nauhakavennus: neulo I ja III puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 s oikein ja neulo II sekä IV puikon alussa 1 s oikein ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset kuten edellä joka 2. krs, kunnes joka puikolla on jäljellä 6 s. Tee sen jälkeen kavennukset joka kerroksella. Kun työssä on jäljellä 8 s, katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.

Kuinka tehdä erikokoiset villasukat?

Tätä samaa ohjetta hyödyntäen voit
* vaihtaa lankaa
* muuttaa silmukkamäärää – huomioi muutokset kantapäässä ja kärjessä
* muuttaa ohjeessa mainittuja mittoja (varsi, jalkapöytä)
* tehdä kantapään jälkeiset kavennukset ”eri tahdilla”
– kapeampi sukka: kavennukset joka kerroksella
– leveämpi sukka: kavennusten väliin kasvava määrä välikerroksia

Suurinpiirtein samaa ohjetta hyödyntäen voit myös kokeilla erilaisia kuvioita ja pintaneuleita – tutki tekniikkatorstai-aihepiiriä 🙂

Peruslapaset

Peruslapasen ohjeen opittuasi teet helposti moninaisia lapasia samalla ohjeella lisäämällä vain pientä kuviointia tai värivaihtelua.
Kuvioinnilla ja värivaihtelulla saa peruslapaset vietyä monille uusille urille.

Peruslapaset tehdään sukkapuikoilla. Tässä mallissa neuvotaan niin sanotun kiilapeukalon tekeminen, jolloin vasen ja oikea lapanen tehdään täysin samalla tavalla.

Valitse langaksi esimerkiksi BBB Filatin New Master tai vastaava (50 g ~ 100 m)

Työn aloitus:
Luo 3,0 (3,5) mm puikoilla 48 silmukkaa ja jaa silmukat tasaisesti neljälle puikolle.

Resori:
Neulo 1 o, 1 n –joustinneuletta suljettuna neuleena haluamasi määrä (noin 9-11 cm).

Jatko:
Neulo sileää neuletta.

Peukalokiila:
Aloita 5. sileällä krs:lla peukalokiilan lisäykset: neulo 23 silmukkaa, lisää 1 s, neulo 2 o, lisää 1 s, neulo loput 23 s.
Neulo 1 krs ilman lisäyksiä.
Neulo sitten 23 silmukkaa, lisää 1 s, neulo 4 s, lisää 1 s, neulo loput 23 s. Jatka lisäyksiä joka 2. krs:lla tähän tapaan kunnes peukalokiilassa on  16 s, kämmenen ja kämmenselän s-luku pysyy samana. Neulo vielä 1 krs sileää neuletta ja jätä sitten peukalon s:t apulangalle odottamaan.
Luo peukalonhankaan 2 s.

Jatko:
Sileää neuletta kunnes sileän neuleen korkeus on  16 cm.

Kärkikavennus:
Aloita sitten kärkikavennukset: 1 o, ylivetokavennus, neulo 18 s, 2 o yhteen, 2 o, ylivetokavennus, neulo  18 s, 2 o yhteen, 1 o.
Neulo 1 krs ilman kavennuksia.
Kavenna sitten seuraavasti: 1 o, ylivetokavennus, neulo 16 s, 2 o yhteen, 2 o, ylivetokavennus, neulo  16 s, 2 o yhteen, 1 o.
Jatka kavennuksia tähän tapaan joka 2. krs:lla, sekä kämmenen että kämmenselän puolelta vähenee joka kerralla 2 s.
Kun jäljellä on 8 s, katkaise lanka ja vedä se loppujen s:iden läpi.

Peukalo:
Ota apulangan s:t 3,5 mm puikoille ja poimi peukalonhangan kohdalta 2 s. Neulo sileää suljettua neuletta kunnes peukalon pituus on  6 cm (tai sinulle sopiva).
Neulo sitten kavennuskrs: neulo s:t pareittain 2 o yhteen. Katkaise lanka ja vedä loppujen s:iden läpi.

Tekniikkaohjeita

Ylivetokavennus: Nosta etukautta ja neulomatta vasemman puikon ensimmäinen silmukka oikealle puikolle. Neulo seuraava silmukka normaalisti oikeana silmukkana. Nosta vasemmalla puikolla oikealta puikolta neulomatta jätetty silmukka. Nosta neulomatta jätetty silmukka neulotun silmukan yli. Päästä neulomatta jätetty silmukka vasemmalta puikolta. Ylivetokavennus on valmis.

Lankavinkkejä

Paksuudeltaan seiskaveikkaa vastaava, suoraan tähän ohjeeseen sopiva:
B.B.B. Filati, New Master
verkkokaupassa kirjavana, yksiväriset ollaan lisäämässä: verkkokauppaan

Muita hyviä vaihtoehtoja:
B.B.B. Filati, Balmy Pluss -> verkkokauppaan
B.B.B. Filati, Full -> verkkokauppaan

Erikokoiset lapaset

Miten tehdä suuremmat lapaset?
Yksi vaihtoehto on valita paksumpi lanka ja suuremmat puikot – tällöin voit seurata suoraan tätä ohjetta.
Toinen vaihtoehto on lisätä silmukkamäärää. Tässä tapauksessa voit aluksi luoda 52, 56 tai 60 silmukkaa. Huomioi kasvanut silmukkamäärä peukalokiilaa tehdessäsi (23 silmukkaa onkin enemmän kuin 23) sekä kärkikavennuksia tehdessäsi (18 silmukkaa onkin enemmän kuin 18)

Miten tehdä pienemmät lapaset?
Yksi vaihtoehto on valita ohuempi lanka ja pienemmät puikot – tällöin voi seurata suoraan tätä ohjetta.
Toinen vaihtoehto on pienentää silmukkamäärää. Tässä tapauksessa voit aluksi luoda 44, 40 tai 36 silmukkaa. Huomioi pienentynyt silmukkamäärä peukalokiilaa tehdessäsi (23 silmukkaa onkin vähemmän kuin 23) sekä kärkikavennuksia tehdessäsi (18 silmukkaa onkin vähemmän kuin 18)

Neulomisen alkuun, näin neulot oikeaa ja nurjaa

Tässä artikkelissa perehdytään oikeiden ja nurjien silmukoiden neulomiseen.

Nurjat silmukat

Nurjien silmukoiden neulomiseen on olemassa useita erilaisia tapoja.

Esittelemämme tapa lienee yksi perinteisimmistä ja yleisimmin opetetuista. Pointtina on, että kudottava lanka tuodaan vasemman puikon eteen.

Tässä tarkemmin kuvina, tekstinä ja videona:

Kerältä tuleva lanka on nostettu vasemman puikon etupuolelle.
Oikea puikko viedään langan alta ja kudottavaan silmukkaan.
Puikolle otetaan vielä kerältä tuleva lanka, joten hetkellisesti oikealla puikolla on ”kolme lankaa”. Viimeisimmästä langasta voi kevyesti pitää peukalon kärjellä kiinni.
Viimeisenä puikolle otettu lanka tuodaan kudottavasta silmukasta läpi.
Lopuksi kudottu silmukka pudotetaan vasemmalta puikolta.
Näin lähdetään taas neulomaan seuraavaa silmukkaa nurin.

Tässä vielä video nurjien silmukoiden neulomisesta.
Pahoittelut epätarkkuudesta!

Oikeat silmukat

Oikean silmukan neulomiseen on käytännössä yksi yleinen tapa, mutta siitä voidaan erottaa ”normaali” etureunasta neulominen sekä ”kiertäen” takareunasta neulominen.

Tässä neulomista kuvina, tekstinä ja videona:

Lähtötilanteessa kerältä tuleva lanka kulkee vasemman puikon takana.
Oikea puikko viedään kudottavasta silmukasta läpi ”vasemmalta oikealle”
Kudottava silmukka pidetään oikealla puikolla ja puikolle poimitaan kerältä tuleva lanka.
Kerältä tuleva lanka tuodaan kudottavan silmukan läpi.
Tehty silmukka jätetään oikealle puikolle ja vasemmalta puikolta pudotetaan kudottu silmukka.

Sama asia toisesta kuvakulmasta:

Tässä vielä video oikeiden silmukoiden neulomisesta.

Ja kuten alussa puhuttiin, voidaan oikeat silmukat neuloa myös takareunasta. Tässä videota molemmista tavoista.

Ja lopuksi kuva neulotusta pinnasta.

Kuvassa on niin sanottua sileää neuletta, joka syntyy neulomalla oikealla puolella kaikki silmukat oikein ja nurjalla puolella kaikki silmukat nurin. Kuvassa oikea puoli.

Punaisella ympyröity yksittäiset silmukat. Alempi on neulottu normaalisti oikein ja ylempi takareunasta eli kiertäen.
Valkoisilla viivoilla korostettu takareunasta kudottuja silmukoita.

Silmukoiden luominen, näin aloitat neulomisen

Neulominen aloitetaan luomalla silmukat.

Silmukoiden luomiseen on olemassa lukuisia erilaisia tapoja, mutta tässä esittelemme ehkä sen perinteisimmän tavan.

Varaa silmukoiden luomiseen riittävän pitkä alkulanka – kokemus tuo tähän lisää varmuutta, mutta meidän ohjeella ei ”vapaan langanpään” tarvitse olla kovin pitkä. ”Vapaa langanpää” ei siis mene kerälle.

Alkuote

Punainen nuoli näyttää miten lanka kulkee. Nuolen pää osoittaa kohti kerää, joten vihreällä on merkitty ”vapaa langanpää”
tukeva ote

”Vapaa langanpää” roikkuu sormien ulkopuolella lähellä kämmenselkää ja sitä puristetaan kevyesti etusormen ja keskisormen välissä.
Sormien välistä lanka jatkaa peukalon yli ja kämmenelle, jossa nimetön ja pikkusormi muodostavat otteen. Tästä lanka jatkaa kerälle.

Ensimmäisen silmukan luominen

Poimi puikolle lanka peukalon ja etusormen välistä
Tuo lanka ja puikko peukalon etupuolelle ja nosta puikolle ”ylempi lanka”
Vedä puikolle reilu silmukka. Sininen nuoli osoittaa, minne puikko seuraavaksi viedään
Ota lanka puikolle
Ja vedä puikolla oleva lanka muodostuneen silmukan läpi
Kiristä vetämällä molemmista langoista
Valmis ensimmäinen silmukka!

Loppujen silmukoiden luominen

Loput silmukat luodaan kaikki seuraavalla tavalla. Sama asia esitellään sekä videona että kuvina.

Näin luot seuraavat silmukat ensimmäisen silmukan jälkeen aina viimeiseen asti, kunnes haluttu silmukkamäärä on saavutettu

Sama kuvina vaihe vaiheelta:

Lähtötilanne
Poimi peukalon vierestä
Vie kohti etusormea
Poimi lanka
Ja tuo se ensimmäisen langan ali
Lopuksi kiristä
Facebook
Instagram